
Marathon MC on moottoripyöräkerho,
jonka jäsenet ajavat ja rakentavat Harrikoita.
Sen lisäksi jäsenet harrastavat aktiivisesti maratonjuoksua.
Tämä erikoinen yhdistelmä on ainutlaatuinen Suomessa,
ehkä jopa kansainvälisesti.
Osallistumme erilaisiin HD-kokoontumisiin ja -tapahtumiin sekä
maratontapahtumiin Suomessa ja ulkomailla.
Kesäinen maantie kutsuu meitä kahdella parhaimmalla
ajateltavissa olevalla tavalla;
Harrikan ärjyvillä hevosvoimilla ja jalkojen lihasvoimalla.
Toimintamme perusidea on viedä HD-kulttuurin ilosanomaa
juoksupiireihin
ja -tapahtumiin sekä näyttää esimerkkiä kahden
elämäntavan onnistuneesta yhdistämisestä.
Suomessa ei toimi muita mc-kerhoja tässä nimenomaisessa
toimintaympäristössä.
Ettei tule väärää käsitystä jostakin
terveysintoilijaporukasta, niin tarkennettakoon, että
jäsenemme eivät todellakaan sylje lasiin....
Tunnettiinhan kuningas alkoholi jo 1900 -luvun alussa juoksijoiden
"toupinki"aineena ennen rankkaa suoritusta.
Tunnuksemme hyväksyttiin Biker Meetingissä Helsingissä,
syyskuussa 2008.
